sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Päivitystä

Hääasiat eivät oikeastaan ole edenneet, sillä muutamme viikon päästä ja kaikki aika on mennyt sen järjestämiseen ja pakkaamiseen. Toki hääasiat ovat olleet mielessä, ja seuraavaksi aion tilata kaitaliinakangasta Jyväskyläläisestä Askartelupuoti Piasta. Odotan vaan vastausta juhlapaikalta pöytien mitoista, jotta tiedän kuinka paljon sitä tilaan. Meidän piti mitata pöydät siellä käydessämme viime kuussa, mittakin oli mukana mutta silti unohdettiin.


Myös bolero on ollut mietinnän alla, sillä äidin piti se ommella mutta kangas tulisi lähes samanhintaiseksi kuin valmiiksi ostettuna, joten edessä on käynti ainakin hääliike zazabellassa, mikä sijaitsee aika lähellä meitä. Siellä lyhythihainen taftibolero maksaa 80 euroa ja värivaihtoehtoja on yli 90, mistä varmasti löytyy lähes samansävyinen kuin hääpukunikin. Tämä kuva on zazabellan sivulta, mulle tulee tietenkin hääpuvun värisenä (ivory/beige).



Kaason näin torstaina kahvin merkeissä ja siellä höpötettiin yleisesti häistä, ja hääpäivän aikataulusta. Alkaa pikkuhiljaa jännittämään ja konkretisoitumaan ihan oikeasti se, että olen menossa naimisiin! Tältä meidän hääpäivän aikataulutus alkaa näyttämään:

7.00 Herätys kaason luota, suihku ja aamupala
8.00 Kampaajalle ja meikkiin. Kaaso käy tässä välissä kotona meikkaamassa ja tulee sitten kampaukseen myös.
12.00-14.00 Kaason luona lounaan syöminen ja hääpuvun laitto päälle! Nyörityksessä voi mennä aikaa. Kaason sisko auttaa tarvittaessa, et ehtivät itsekin valmistatua.
14.00 Lähtö kirkolle valokuvaukseen
14.45 Kirkon luona virallisten valokuvien otto
16.15 Sanotaan Tahdon :gpari:
17.00 Juhlapaikalla vieraiden vastaanotto ja onnittelumalja
17.30 Ruokailu, ensin kylmä buffet ja sitten lämmin
19.00-20.00 Jotain ohjelmaa
20.00 Hääkakku + kahvi
20.30-22.30 Pari ohjattua ohjelma/leikkiä, morsiuskimpun heitto, musiikkia, tanssia, boolia
22.30-23.30 Yöruokana Hotdog-kärry
01.00 Viimeistään pitää häipyä juhlapaikalta

Hääyön viettoa hotellissa ja sunnuntaina toivottavasti vielä vieraiden näkemistä meillä kotona (jos vaikka järjestäis "tuparikahvit" kun moni sukulainen näkee ensimmäistä kertaa meidän talon). Tuolla aikataululla ei pitäisi kiire tulla.

Vihkisormusta oon taas sovitellut, ja tuossa se pöydällä odottaa hyvää paikkaa muuton ajaksi. Muuttolaatikkoon sitä en kuitenkaan uskalla laittaa :D Hääpussukan saan lainaan työkaveriltani, vaikkei se ihan sellainen ole kuin olisin ostanut mutta riittävän hyvä, onpahan jotain lainattua ja säästyy rahaakin! Ilmeisesti sitä pussukkaa kantaa pääasiassa kaaso ;) Tämän näköinen se on:

3 kommenttia:

  1. Vaikuttaa hyvältä ja järkevältä aikataululta! Todella hyvä suunnitelma!

    VastaaPoista
  2. Hei, mitäs maksaa tuo hotdog-kärry? Samaa oon miettinyt!

    VastaaPoista