Ajatuksia naimisiinmenosta

Tuli vaan mieleen, etten oikein erikoisemmin ole kertonut meistä mitään tai muutenkaan syvällisiä pohdintoja naimisiinmenosta. Onhan se kuitenkin paljon paljon enemmän kuin vaan ne krääsät mitä häihin ostan ja teemavärit mitkä määrittelee juhlan ulkoasun.

Ollaan miehen kanssa tavattu netissä 4v 10kk sitten, ja ekat treffit meillä oli mun ehdottamana 2kk sen jälkeen. Mies vastasi mun deitti-ilmoitukseen ja siitä sitten alettiin laittelemaan sähköpostia, koska hänen vastaus oli ainoa mielenkiintoinen :D Muistan nauraneeni ääneen sitä lukiessa. Jossain vaiheessa ehdotin ehkä vähän kierrellen, et olis kiva keksiä jotain kivaa tekemistä mun kotikaupungissa, ja se saikin meidät vaihtamaan puhelinnumeroita. Ei montaa tuntia mennyt kun hän mulle soitti, ja olin ihan myyty. Pari viikkoa myöhemmin kymmenien puhelinsoittojen ja puhelimen kautta ihastumisen jälkeen tavattiin erään järven rannalla, käveltiin ja juteltiin ja muistan olleeni aivan rakastunut ja jännittynyt. Meidän eka suudelmakin on siellä koettu ;) Sen jälkeen alkoikin "kaukosuhde" kun mä opiskelin 300km miehen opiskelukaupungista. Tavattiin vähintään joka toinen viikko, usein mä matkustin junalla hänen luokse. Ehdittiin 3kk seurustella, kun hän valmistui opinnoistaan ja alkoi etsimään töitä mun läheltä. Se johtikin siihen, et hän muutti mun opiskelukaupungin viereiseen suurempaan kaupunkiin mistä oli puolen tunnin junamatka mun opiskeluasunnolle. Ja sen jälkeen puolitoista vuotta seurusteltiinkin niin, että mä vietin kaikki viikonloput ja vapaapäivät miehen pienessä yksiössä. Kaksi vuotta oltiin tunnettu, kun muutettiin yhteen ja sen jälkeen ollaankin asuttu kolmessa eri vuokra-asunnossa ja kahdella eri puolella Suomea, ja nyt tänä talvena ostettiin omakotitalo maalta! Neljä lemmikkiäkin ollaan ehditty hankkia tässä vuosien varrella ;) eläinrakkaita kun ollaan molemmat. Koirastakin haaveillaan.

Talvella 2010 eli 3,5v seurustelun alusta mies kosi mua, ja viime elokuussa 2010 mies päätti (mun vinguttua asiasta kihlajaisista alkaen :D) että kesällä 2011 hän vie mut vihille. Ja siitäkös se häähulluus alkoi, kun pääsin järjestämään elämämme juhlaa. Miehelle naimisiinmeno ei ole niin tärkeä kuin mulle, koska eihän se suhteessa mitään muuta. Itse olen niin perinteinen ihminen,et olen aina haaveillut häistäni oman rakkaan kanssa. Jollain tavalla sitä ei vielä ymmärrä, että on menossa naimisiin. Mutten tosiaan koe, että se meidän suhdetta mitenkään muuttaa "paremmaksi". Vaikka odotan kyllä innolla, et saan olla vaimo ja saan miehen sukunimen :) Nimenomaan tuo nimenvaihdos tuntuu jännältä, miten sitä uuteen nimeen tottuu. Olen kyllä onnellinen et olen saanut toteuttaa mun elämäni  unelmat oman miehen kanssa, ja erityisesti olen kiitollinen et se oma rakas on löytynyt! Jossain vaiheessa tuntui, etten koskaan löydä sellaista, joka "kelpaa" tai johon rakastun (ja joka myös rakastuisi minuun...) Tässä vielä ihana hääruno!

Tahdotko rakastaa tänään
eilistäkin enemmän
Tahdotko olla tukena
myllerryksessä elämän

Osaatko riidellä viisaasti,
lempeästi ja kuunnellen,
Sopia ennen pimeää
nauraen, anteeksiantaen

Oletko valmis kaikkesi
ja enemmänkin antamaan
Olethan valmis vastuun
teoistasi kantamaan

Haluatko ottaa vastaan
elämän suuret ihmeet
Haluathan yhdessä poimia
pienetkin onnen rippeet

Ethän koskaan anna periksi
vastoinkäymiselle
Olethan ystävä hädässä,
ihminen ihmiselle

Tahdotko, osaatko, jaksatko?
Luulen tietäväni vastauksen
Olet kanssani täällä tänään,
sain sinusta kumppanin ikuisen.