Huomenna naimisiin! :)

Uskomattoman nopeasti tämä suunnitteluaika on mennyt, huhhuh.... no jokaisellehan se päivä koittaa, kun sanotaan tahdon ja vietetään tärkeää päivää tärkeiden ihmisten kanssa. Meillä on kaikki järjestelyt kunnossa, ja tänään alkoi sitten jännittämään ihan oikeasti. Eniten pelkään, että 1) kirkossa alan itkemään (olen tosi herkkä, ja musta itkeminen julkisella paikalla on hirveän noloa :D), 2) kompastun pukuuni (kerroksia on niin paljon...) enkä ole tottunut korkokenkiin, 3) vähän vähemmän pelottaa se, että unohdetaan jokin oleellinen vihkikaavassa kuten polvistuminen tai suudelma. Sitten tietysti se "Tahdon" sanominen jännittää myös! Hui! Itse hääjuhlassa mua ei jännitä mikään, mutta en mä tiedä miksi toi kirkkovihkiminen pistää jänskättää... en usko et maistraatissa ois mitään ihmeellistä ollut.

Puvun sain eilen, vaikka ompelija oli sekoittanut päivämäärät niin se ei ollut valmis - jäin sitten kaupungille odottamaan, että hän saa sen tehtyä, ja onnekseni puku oli aivan täydellinen. Ompelija teki työnsä todella hyvin, vaikka ensin mua tietysti harmitti se päivien sekoittaminen. Yhtään lisästressiä en kaipaa tähän jännittyneeseen olotilaan. No huomenna "onneksi" stressaaminen on ohi ja minusta tulee vaimo, ja saan aviomiehen!

Entäs sitten kun linnut on lähteneet
ja verkkaan käy virtojen juoksu
Entäs sitten kun päivät on viilenneet
ja poissa on nurmien tuoksu.

Sinä vieläkö viivyt mun vierelläin
tuuli tuiskuna lunta kun heittää.
Yhä kätesi löydänkö kädestäin
paksu jää vaikka muistoja peittää.

Entäs sitten kun päivät jo hämärtyy
se pois viekö elämän uskon.
Entäs sitten kun eessämme värjäytyy
ranta taivaan jo väreillä ruskon.

Sinä vieläkö viivyt mun vierelläin
aallot raueten iltaan kun taipuu
Yhä kuiskaatko hiljaa mun nimeäin
päivä lopulta mailleen kun vaipuu.

Entäs sitten kun lyhenee askeleet
on haaveiden tilalla muistot
Entäs sitten kun silmiin saa kyyneleet
nauru lasten ja leikkipuisto

Sinä vielä jos viivyt mun vierelläin
kun on kaikki jo sanottu kerran
Sulle ojentaa tahtoisin elämäin
se on sun yhden elämän verran.

(Timo Koivusalo)